SUN Mediakortti
sun group
Your success is our business.
Mediatiedot 2010
SUN MaaiLMa
oN aVaRa.
Radio on vakavaraisten
pirkanmaalaisten yritysten
omistama kaupallinen asema,
jonka juuret juontavat
paikallisradiohistorian alkuun.
Toiminnan perusar vot ovat
tänä päivänä samat kuin kaksi
vuosikymmentä sittenkin:
kotimaisuus, luotettavuus,
tehokkuus ja jatkuva kehittyminen.
Monipuolisella ohjelmatarjonnalla
tavoittelemme mainostajan
kannalta tärkeää kanavaosuutta,
eli suuren kuulijamäärän lisäksi
pitkiä kuunteluaikoja. Siinä
olemme onnistuneet. SUN-
kuuntelija kuuntelee tarjontaamme
keskimäärin kymmenen
tuntia viikossa. Alueemme
kaupallisista radioista siihen
kanavauskollisuuteen ei pääse
yksikään.
Radio on tuhannen tunnin media.
Radion parissa halutaan ensisijaisesti viihtyä.
Radio on media, joka seuraa kuluttajaa kaikkialle.
Radio toimii erinomaisesti myös täydentävänä mediana
Kustannustehokkuudella arvioituna radiomainonta kestää
hyvin vertailun minkä tahansa mediaryhmän kanssa.
Tarvittaessa radiokampanja käynnistyy seuraavana
päivänä päätöksestä.
Radiomainontaa ei vältellä tietoisesti
Radiossa mielikuvat rakennetaan äänen keinoin.
Radio on kuuntelijan läheinen ystävä.
Marko 38 v.
Tampere
eronnut, 15-vuotias tytär
Erja 52 v. Kiinteistöhuoltoyrittäjä
Hämeenkyrö Harrastaa: salibandy, playstation,
3 aikuista lasta, naimisissa penkkiurheilu
vientisihteerinä Tampereella Kuuntelee: Kotona,
Harrastaa: sauvakävely, töissä kuulosuojaimista
tanssiminen, lemmikkieläimet
Kuuntelee: työmatkat,
töissä satunnaisesti
Kymmeniä tuhansia
sitoutuneita kuulijoita.
KUULUVUUSaLUe
parkano
Kankaanpää
Ikaalinen
Tampere
Valkeakoski
Hämeenlinna
pori
Tampere Etelä-Pirkanmaa Ylä-Pirkanmaa Ikaalinen ja Kankaanpään Parkanon Hämeenlinna
Hämeenkyrö seutu seutu
107,8 96,7 106,1 96,3 106,7 91,7 88,8
KUULijapRofiiLi
Muu
9% Yli
50 000€ alle
Koti
21% 20 000€
31%
Miehet Naiset 33%
50% 50%
auto
47% työ 20 001-
13% 50 000€
46%
Kuuntelupaikka Sukupuoli Tuloluokka
Kaupallinen kuulijaosuus Keskimääräinen päivätavoittavuus (’000)
SUN 8,2% SUN 33
Radio 957 3,3% Radio 957 27
Lähde: Finnpanel KRT SUN-alue 9-11/09
Myyntiryhmämme optimoi mielellään kohderyhmällesi
suunnatun kampanjan liiketoimintaasi edistämään.
MaiNoNta SUN RadioSSa
Valmiiksi optimoidut
kampanjat:
Kampanja 1
Toistomäärä: 180 esitystä (06 – 20)
Spotti: 20 sekuntia
Kampanja-aika: 5 viikkoa
Nettopeitto: 111.000 kuulijaa
Peitto-%: 20%
AvFrq: 11,15
Kontaktihinta: (CPT 3,81€)
Populaatio alueella: 576.000
Mediainvestointi: 3.792 €
Kampanja 2
Toistomäärä: 80 esitystä (06 – 20)
Spotti: 20 sekuntia
Kampanja-aika: 2 viikkoa
Nettopeitto: 82.000 kuulijaa
Blokkihinnasto:
Peitto-%: 14%
Klo Hinta AvFrq: 7,09
Kontaktihinta: (CPT 3,88€)
00-06 8€ Populaatio alueella: 576.000
06-18 45 €
Mediainvestointi: 1.819 €
18-21 21 €
21-24 11 €
Hinnoittelu 30 sek. • hintoihin ei sisälly mainostuotanto
oletuspituudella. Muut pituudet • hintoihin lisätään Alv.22%
SRL:n kerrointen mukaisesti. • spottien toimitus vähintään kampanjaa edeltävänä
viimeisenä arkipäivänä klo 12.00 mennessä wav –tai mp3 –muodossa.
Hintoihin listään alv 22%. • kampanjan tunnusluvut RBP Telmar, KRT 7/12 2008// 9+
Mainostuotanto sovitaan
erikseen.
SUN BUSiNeSS CLUB
SUN Business Club on aktiivisten
mainostajien yhteisö. Klubilaisten
kanssa tapaamme vuosittain ja
klubilaisena nautit säännöllisistä
arvonlisäyksistä ja eduista. SUN
Business Clubin jäsenet kuuluvat
ja näkyvät. Ja tekevät kauppaa.
Kysy lisää myynnistämme.
Ter vet ul oa m uka a n !
BUSiNeSS CLUB -jäSeNiä oVat MM:
Rantatien Öljykeskus tekee öljynvaihdot ilman ajanvarausta
henkilö- ja pakettiautoihin. Olemme erikoistuneet öljynvaihtoon ilman
ajanvarausta. Toimimme neljällä nosturilla, joten sisään pääsee yleensä
alle kymmenessä minuutissa. Sijaitsemme Lielahden kauppakeskuksen
yhteydessä, eli meidät on helppo löytää ja olemme näkyvästi esillä.
Öljynvaihdon voi hoitaa kätevästi kauppareissun yhteydessä.
Olli-Pekka Nieminen
Liikkeenharjoittaja, Rantatien Öljykeskus
Urjalan Makeistukku on matkailijan makein ostosparatiisi.
Urjalan Makeistukussa on laajin valikoima mitä tämän tyyppisessä yrityksessä
voi olla. Lisäksi meillä on mausteita, luontaistuotteita ja muita herkkuja.
Makea elämä saa ihmiset iloiseksi harmaanakin päivänä. Meille on tärkeää,
että asiakkaalle jää hyvä fiilis käydessään meillä.
Raimo Tuominen
Yrittäjä, Urjalan Makeistukku
Pirjon Pakari on perinteinen perheleipomo, joka leipoo
tuoretta leipää. Meidän asiakkaamme saavat uunituoretta, perinteisesti
valmistettua ja lisäaineetonta leipää. Tuotteissamme korostamme maun
lisäksi kuitupitoisuutta. Valikoimaamme kuuluu myös gluteenittomia
erikoisleipiä. Pirjon Pakari toimii Honkajoella, Seinäjoella ja Ylöjärvellä.
Hannu Malmivaara
Toimitusjohtaja, Pirjon Pakari
ota yhteyttä:
03 458 7787
Omistajamme:
Pirkanmaan Lehtitalo –konserni • Ikaalinen Oy
Leppäkosken Sähkö –konserni • IPP Finnet Oy
www.radiosun.fi